sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Sillat

Lauttasaari ja Länsiväylä

Jos Pariisi merkitsee minulle läsnäoloa, energiaa, tekemistä, iloa ja onnellisuutta, niin silloillakin on oma merkityksensä. Erityisesti Lauttasaaren- ja Länsiväylän silloilla.





Asiaa on vaikea selittää. Mieleen tulevia sanoja ovat mielenrauha, hengitys, läsnäolo. Trendikkäitä sanoja nyt, harvemmin kuultuja silloin kun näitä siltoja enemmän käytin. 

Kun asuin Lauttasaaressa kuljin bussilla töihin ja ylitin Lauttasaaren sillan päivittäin. Minulle tuli aina hyvä olo. Ihan aina. Siihen nähden kuinka hyvän olon sillat saavat minussa aikaan, hämmästelen kuinka harvoin niillä nurkin nykyään käyn. Täytyy parantaa tapani. 

Lisäksi minulla on rakkaussuhde muutamaan liikenneympyrään, mutta siitä enemmän kunhan olen käynyt ne kuvaamassa.

6 kommenttia:

  1. Silloista on jotakin mystistä kauneutta, liike tulee myös mieleeni ja tasapaino. Mutta liikenneympyrät, no meidän läheisestä tykkään kun on kiviä ja heinää.

    VastaaPoista
  2. Oho, tämäpä mielenkiintoinen lähestymistapa. Mutta oikeastaan... paikoilla on syvällisiä merkityksiä. Itse rakastan sitä avaruutta, joka noilta silloilta avautuu saarille ja aavalle ulapalle. Sitä ulappaa kaipaan kovasti, täällä sisäsaaristossa sitä ei ole. Katse hakeutuu horisonttiin ja on tilaa hengittää.

    VastaaPoista
  3. Sillat ymmärrän, mutta liikenneympyrät...? Silta on jotenkin syvästi vertauskuvallinen, se luo yhteyksiä puolelta toiselle, kun ei tarvitse jäädä rannalle ruikuttamaan, ja siihen sisältyy varmaan paljon muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillat ♥ ja niiden läheiset maisemat ♥ Myös teidän kesälystipaikkanne siltä kun käännytään joenvarren tielle ♥

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.