maanantai 8. lokakuuta 2012

Kirje kaupungille

Kukkahattutädin paluu

Elokuussa poistui käyttämäni bussipysäkkirumilus. Ajattelin, että jo on aikakin saada parempi tilalle. Sitä parempaa on nyt odoteltu kaksi kuukautta. Paikalle on tuotu vain pohja, soraa ja aidat. Tänään minä kirjoitin kaupungille kauniin sähköpostin, josko se auttaisi?


Tuo nykyinen ratkaisu ei meinaan paljoa sateensuojaa tarjoa.
Aidat vaikeuttavat kulkua kaikilta,
eikä tuo esteettisyyskään nyt ihan silmään pistä.
 

4 kommenttia:

  1. Aika erikoinen ratkaisu bussipysäkiksi. Eläköön kukkahattutädin paluu! Hyvä että hoidit asian, jos ei mitään vaadi ei mitään saakaan.

    VastaaPoista
  2. Vähän on hidasta toimintaa!
    Tämä kukkakattutäti lähetti (taas) eilen kitkerää palautetta bloggerille, kun mulla kävi taas kerran niin, että juuri julkaisemani teksti häipyi eikä ollut tallentunut kuin joskus varhaisessa luonnosvaiheessa, vaikka klikkasin tallenna-nappia vielä juuri ennen julkaisemista.
    Ja seuraavan kerran niin kävi taas tänään! Ihmeellistä, että ne insinöörit eivät osaa koodata sellaista tallenna-nappulaa, joka tosiaan tallentaisi. Kaikkein kummallisinta on, että meidät pakotetaan käyttämään uutta "virtaviivaista ja aiempaa selkeämpää" käyttöliittymää, vaikka sen aiemman liittymän kanssa ei koskaan ollut tällaisia ongelmia eikä muitakaan sen puoleen.
    Odotan minäkin palautetta, tai vielä mielummin korjausta asiaan.
    Hmph!
    Ja nyt tuli valitettua sulle, eihän sulla ole osaa eikä arpaa tähän. Mutta kun otit kerran valittamisen puheeksi...

    VastaaPoista
  3. On juu vähän vaiheessa tuo bussipysäkki;) Hitaita on kaupungin kiireet;)

    VastaaPoista
  4. Cheri: Mainittakoon, että kukkahattutätin sähköpostiin ei ole vastattu tämän päivän aikana. Katsotaanpa mitä tapahtuu! Tuleeko vastausta, kunnostetaanko pysäkki valmiiksi?

    Saila: Saa valittaa! Tuo on varsin ikävä vaiva bloggerissa.

    Rantakasvi: Hidasta tuntuu olevan! Yritän siis vähän avittaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.